lauantai 20. huhtikuuta 2013

i'm strong enough to climb the highest tower


 Perjantaina tuli palautettua venäjän päättötyö, vihdoinkin ! Kouluhommat puskee päälle ihan kunnolla, tääkin viikonloppu mun piti omistaa bilsan kirjalle, mutta lähin kummiskin Katan kanssa keskustaan. 
  Tänään oli pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen päivä. Käytiin vähän kävelemässä linnotuksessa ja loppuilta istuttiin mäkissä. Meillä on aina tuhat ja yksi asiaa kerrottavana, mutta jostain syystä ne aina tuppaa unohtumaan kun nähdään.
  Noh onneksi ensi torstaina mä lähden Katalle Kotkaan ja oonkin siellä sit koko viikonlopun, lukuunottamatta perjantaita ja  Justinin keikkaa Hartwallilla. 
  En meinaa pysyä enään housuissani kun siihen keikkaan on enää alle viikko ! Fiilistelen kotona yksin kattomalla näitä sen vanhoja musavideoita, en vaan voi uskoa että tuun näkemään sen ilmielävänä.

2 kommenttia: