lauantai 25. tammikuuta 2014

Everything's gonna be alright.

Mun oli aivan pakko tulla jakamaan vähän mun ajatuksiani Justin Bieberistä. Tiedän että kyseinen artisti jakaa järkyttävästi mielipiteitä. Luulen että melkeenpä kaikki jossain vaiheessa elämäänsä löytävät sen artistin jota fanittaa. Mulla ja monella muulla tää ihailun kohde sattuu olemaan Justin Drew Bieber.

"He is my first love, my everything, my world." -Beliebers



Vuosi oli 2009 ja mä olin just ekat pillifarkkuni saanut pieni kutosluokkalainen. Muistan vieläkin elävästi kun tanssiharkkojen jälkeen yksi mun sen aikainen kaveri kertoi mulle uudesta ihanasta 15-vuotiaasta laulajapojasta, ja soitti mulle puhelimestaan One Timen. Mä tietty pyysin häntä lähettämään mulle biisin bluetoothilla mun omaan kännykkään. Siitä lähtien illat meni sitä yhtä ainoaa biisiä kuunnellen, ja kuvahausta Justinin kuvia selaten. Mun mielestä Justin oli niin söpö, ihana ja täydellinen ja mä olin täysin myyty.
    Pikkuhiljaa ajan kuluessa kaikki loputkin olivat kuulleet Justinista, eivätkä mun luokkakaverit keksineet tästä pojasta mitään hyvää sanottavaa. Mä olin tohon aikaan vielä tosi ujo, ja pidin siksi fanittamisen muilta salassa.
      Hiihtoloman aikaan oli ilmestynyt jo muutama musiikkivideo ja eka levy. Silloin mun fanitukseni alkoi  olla huipussaan ja mulla meni koko loma kuulokkeet korvissa ja musavideoita katsellessa. Muistan vieläkin kuinka epätodellinen olo mulla oli ja on edelleenkin aina välillä, koska ihmisestä ketä en ollut koskaan tavannut oli tullut niin suuri osa mun elämääni. 
        Seiskaluokalla ystävystyin nykyisen parhaan ystäväni kanssa, ja selvisi että meillä on yhteinen idoli. Muistan vieläkin kuinka me yhdessä vertailtiin ihastuksiamme Justiniin, tehtiin "musiikkivideoita" joissa me tanssittiin ja laulettiin Bieberin tahtiin, haaveiltiin Justinin Suomeen tulosta enemmän kuin mistään muusta, käytiin itkuisina katsomassa Never Say Never ensi-illassa, ja askarreltiin iso fanijuliste Justinille lähetettäväksi.
  Kun yhtenä kesäloma-aamuna avasin koneeni ja facebookin etusivu täytti linkeistä Iltalehden uutiseen jonka mukaan Justin tulee seuraavana keväänä Suomeen, aloin itkeä ilosta. Sen jälkeen alkoi paniikki siitä, että saadaanko me varmasti liput keikalle. Mä olin juuri silloin mökillä kun lipunmyynti alkoi ja lippujen hankinta jäikin Katan vastuulle. Hän nukkui pommiin, pyöräili pyjamahousuissa tuhatta ja sataa lipunmyyntipisteeseen ja huomasi vielä että oli unohtanut lompakkonsa kotiin. Onneksi kaikesta sähläyksestä huolimatta me saatiin liput alakatsomoon. Siitä lähtien laskettiin jatkuvasti päiviä keikkaan.
        Kun keikkapäivä sitten viimein koitti ja jonotettiin Hartwallille Sallan sekä Katan ja hänen pikkusiskonsa Heleenan kanssa JB-tekstit poskissamme, oli vaikea uskoa että kohta koittaa se hetki jota me ollaan odotettu 4 vuotta! 
    Kun Justin sitten viimein laskeutui lavalle, mä en oikeasti uskonut silmiäni, enkä usko muuten vieläkään. Se tunne oli niin epätodellinen, muiden itkiessä ja kiljuessa mä tuijotin hölmönä suu auki, koska en voinut uskoa että se ihminen oikeasti vihdoin seisoi siinä mun silmieni edessä. Tuo keikka oli varmasti tähän astisen elämäni paras kokemus. Sitä fiilistä siellä ei vaan voi sanoin kuvailla.

"Music is the universal language no matter the country we are born in, or the color of our skin. Bring us all together." -Justin Bieber



Justinin biisit merkitsee mulle tosi paljon. Etenkin My World-levyiltä löytyvät kappaleet tuovat mulle mieleen ihan järkyttävän suuren määrän muistoja eri ajoilta. Justinin biisit herättää mussa paljon tunteita.Tähän postaukseen valitsin ne kaikista tärkeimmät biisit. Mä voin ihan reilusti sanoa kasvaneeni Justinin musiikin parissa, ja voin myös kertoa, että mulla on oikeasti ikävä sitä pikku Justinia.

"The media created a Justin Bieber that doesn't even exist." -Wiz Khalifa


Justin on pyörinyt viimeaikoina paljon negatiivisissä otsikoissa.  Ollaan saatu lukea että laulaja on heittäytynyt väkivaltaiseksi, huudellut hävyttömyyksiä, törttöillyt liikenteessä, poltellut pilveä ja milloin mitäkin. Miksei hyvistä asioista ole uutisoitu? Minkä takia juuri hänet pitää asettaa huonoon valoon? Meidän kaikkien pitäisi kuitenkin pitää mielessä se, että media ei aina kerro totuutta. Justin Bieber on maailman suosituin, vihatuin ja puhutuin henkilö. Tottakai media pyrkii hankkimaan uusia juttuja Justinista hinnalla millä hyvänsä. Vast'ikään kohuttiin uutista jonka mukaan fani oli kertonut Justinin haukkuneen häntä lomakohteessa. Myöhemmin saimme kuulla että toimittajat olivat maksaneet tälle tytölle siitä, että hän kertoisi Justinin sanoneen jotakin ilkeää, vaikka todellisuudessa näin ei ollut tapahtunut.

"You know, there's a lot of people that look up to me and I'm not always gonna be perfect... I make bad decision sometimes." -Justin Bieber

Kaikille Justinin "sekoiluille" ei kuitenkaan löydy yhtä järkevää selitystä. Melkein kaikki tietää että Justin pidätettiin toissapäivänä rattijuopumuksesta, hänen veressään oli marihuanaa ja masennuslääkkeitä. En TODELLAKAAN pidä Justinin tekoja hyväksyttävinä, mua inhottaa käsittämättömän paljon kuulla tällaista.
Justinin käytös on muuttunut todella paljon vuosien varrella. Mä todellakin toivon että hän saisi apua ongelmiinsa ja tulisi järkiinsä. Kuitenkin mä jotenkin ymmärrän ja osaan odottaa että tällaista tapahtuu, sillä onhan Justinin elämä ihan kamalaa pyöritystä. Yksityisyyden puute ja jatkuva stressi ja paine on selvästi suistaneet laulajan elämän raiteiltaan. Hän on kuitenkin vasta 19-vuotias poika joka on tehnyt unelmistaan totta, hän on joka ikinen päivä koko maailman arvosteltavana, häntä seurataan joka paikkaan, kuvataan ja otetaan videoita hänen jokaisesta liikkeestään, hänen odotetaan kestävän kaikki se järkyttävän suuri viha mitä häntä kohtaan osoitetaan, häneltä odotetaan superihmisen käytöstä.

"I promise to never give up on Justin Bieber, I am here to stay"  -Beliebers



Justin on ollut mun eka idoli, ja rakkaus häntä kohtaan säilyy vastoinkäymisistä huolimatta. Mun sydämessä tulee aina olemaan paikka Justinille ja hänen musiikilleen. Melkeinpä odotan jo sitä hetkeä kun pääsen kertomaan lapsilleni ja lapsenlapsilleni miten paljon Justin mulle merkitsi nuorena. Tätä postausta kirjoitellessa mulla nousi monta kertaa kyyneleet silmiin, tein tätä valehtelematta reilut 5 tuntia, ja toivonkin että kommentoisitte millaisia mielipiteitä teillä heräsi tästä vähän erilaisesta postauksesta :)




10 kommenttia:

  1. voi tää oli tosi ihana postaus! <3 kirjotat tosi sujuvasti ja sun tekstistä huomaa että aihe on sulle oikeesti tärkee. voisit kirjotella tälläsii pidempii postauksii useemminki! (-:

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla! Kiitos superisti :-) pitää jatkossa katella jos löytyy sellaisia aiheita joista saa samalla lailla tekstiä syntymään.

    VastaaPoista
  3. Vaikken itse Justinin musiikista syty, niin sanottakoon että yläasteen alussa kuuntelin Bieberiä pari viikkoa. Googlettelin sen kuvia ja ihailin sen söpöyttä tuolloin esiteininä (huimaa verrattuna siihen kui kaua sä oot fanittanu!:D). Joka tapauksessa, muistan että joku jo silloin viisaana selvännäkijänä sanoi, että ton ikäsenä noin suureen suosioon päässeenä Justinille tulee jossain vaiheessa seinät vastaan. Ja tässä siis tarkotetaan sitä millasen paineen teinitähtenä oleminen tuo tullessaan.
    Justin ei kuitekaa oo todellakaan eka julkkis, joka on koskenu huumeisiin tai syyllistynyt väkivaltaisuuksiin yms. Muistan tässä puol vuotta sitten fb:ssä oli beliebereiden sivulla joku julkaisu, missä oli kopioitu joku Justinin teksti vissiinki että se on pahoillaan siitä ettei ole se 'sama Justin joka oli uran alussa' ja 'antakaa anteeksi belieberit' tai jotain tän tapasta. Muistat varmaan jos oot tarkemmin seurannut Bieberiä? Käväs sillon mielessä että nytkö se alamäki alkaa, kuulosti nääs aika masentuneelta meiningiltä.
    Justin on kuitenkin ihminen muitten joukossa, elämän vuoristoradassaha kaikki täs kulkee. Bieberin meno on nyt ollu vaa tosi huolestuttavaa, toivon todellaki että se pääsee hoitoon ja menee vaikka tauolle. Oishan se tosi surullista jos Bieberille kävi samalla tavalla kun vaikka Amy Winehouselle vaikkei ne ehkä ihan verrattavissa olekaan keskenään, lähtökohdat niin erit...
    Joka tapauksessa hyvä että siulla on idoli, josta oot pitäny kiinni noiki kaua. Nii paljo ku Justin saaki paskaa niskaan ni sillä on sentää suuri kannatusjoukko. Kunhan et ota Justinia roolimalliks tai siis sen törttöilyistä mallia ni hyvät sulle! Tosi kiva blogiteksti, vihdoin rohkaistuin kommentoimaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut ihan totta! Mun mielestä oli ihanaa lukea tällasta tekstiä kerrankin jonkun sellasen kirjoittamana joka ei itse fanita bieberiä, välillä tuntuu että ihmisillä on vaan kaksi vaihtoehtoa; joko vihata tai rakastaa Justinia! Iso kiitos kommentista sulle :)!!

      Poista
  4. yhyääää :-(((( ihana teksti ja ihana justin :-( me ollaaa true beliebers aina <3

    VastaaPoista
  5. Kaikista vähän erilaisista performanssi taiteilijoista on jo vuosikymmenien ajan lööpeissä lukenu pelkkää paskaa; muistellen vaikkapa MJ:tä, joka vieläkään ole saanut rauhaa pahalta julkisuudelta tai syytöksiltä vaikka on kuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, surullista miten media on usein suurin syypää tähtien romahtamiseen :(

      Poista
  6. Voi vitsit, miust oli ihanaa lukee tätä postausta ja huomata miten paljon rakastat Justinia!! :) Tosin en itte fanita Justinia, mut en mie sitä vihaakaan. Oon kuitenki aina tykänny hänestä ja häne musiikista. Muistan itekin sen päivän niin hyvin, ku löysin Justinin ja kuuntelin koko ajan Love me -biisii youtubesta ja hää oli niiin täydellinen :D Pian sen jälkee kaikki jo tieskii hänestä.
    En ymmärrä yhtään miks monet on niin Bieberiä vastaan, todellatodella monet muutkin on tehny virheitä. Eikä myöskään nuorella ihmisellä tommonen todellakaan oo helppoa!
    Mut joo, tän tapasia postauksia lisää! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla että tykkäsit! :) Jep, mä en kans tajua miksei ihmiset voi vaan antaa olla, jossei artisti itse tai sen musiikki miellytä! Kiitti paljon kommentista :)

    VastaaPoista